Quantcast
Channel: Maijan ilmestykset » kliseet
Viewing all articles
Browse latest Browse all 14

Aika kypsytti aikamatkailun

$
0
0

Aloin kirjoittaa spekulatiivista fiktiota joskus 90-luvulla, mutta se oli alkuun hyvin pehmeää verrattuna siihen, mitä nykyään kirjoitan. Ei ehkä yllättäen lääketiede näyttelee osaa useimmissa scifiteksteissäni, kuten pian ilmestyvässä Adenossa. Minulla on työn alla jopa kryoniikkaa käsittelevä novelli, vaikka on sekin lopulta aika pehmeää scifiä.

Joskus ajattelin, että en varmaan koskaan kirjoittaisi mitään aikamatkailusta. Sehän on niin kulunut aihe.

Sitten, joskus 2012 tai 2013, näin kiehtovaa unta aikamatkailusta, joka oli kuin suoraan tieteisromaanin juoni. Hyvin harvoin nappaan unista mitään ideoita teksteihini, mutta tämä uni jäi kaihertamaan. Niin paljon, että päätin kirjoittaa romaanin, joka perustui osittain unen ideaan, vaikka aika vähän lopulta. Tämä tavoite roikkui mukanani useita vuosia. Hain sille jopa apurahaa (en saanut).

Sitten tajusin, että tämä romaani-idea oli varmaan ihan hyvä, sellainen jonka leffaoikeudet voisi hyvin saada kaupaksi Hollywoodiin, mutta en minä sitä osaisi kirjoittaa.

Keväällä sain yhtäkkiä päähäni, että haluan kirjoittaa aikamatkailua käsittelevän narratiivisen rakkausrunon. Lankamaailma syntyikin parissa päivässä ja olen siihen kovin tykästynyt, palautekin on ollut hyvää. Harkinnassa on jopa näytelmän tai romaanin kirjoittaminen samasta tarinasta.

Nyt syksyllä sain yhtäkkiä aikamatkailuaiheisen novelli-idean, jossa oli aika paljon yhteistä hylätyn romaanisuunnitelman kanssa. Kirjoitin novellin valmiiksi, olin siihen varsin tyytyväinen ja lähetin sen kirjoituskilpailuunkin. Sillä ei tosin ole enää mitään yhteistä uneni kanssa, paitsi se aikamatkailu, joka tapahtuu täysin eri tavalla ja eri motiiveista.

Aika tyypillistä ideoille siis. Joskus niistä putoaa matkan varrella oikeastaan kaikki alkuperäinen pois. Aikamatkailu ei ole enää idea, se on enemmänkin genre.

Olen tyytyväinen, että pystyin ajoissa tajuamaan, ettei se idea ollut minua varten ja hylkäämään sen vuosien kypsyttelyn jälkeen. Idean jatkojalostuminen mielessä oli ihan silkkaa bonusta.

Ehkä joskus vielä kirjoitan siihen uneen perustuen.

Olen tajunnut, että aikamatkailu on sen verran kulunut konsepti, että se on oikeastaan suorastaan ajaton. Vähän niin kuin romantiikka. Jos maailmassa olisi kymmenen aikamatkailutekstiä, yhdennentoista kirjoittaminen voisi tuntua toistolta tai plagioinnilta. Mutta kun niitä on kymmenen tuhatta, siinä on tukeva pohja, josta ottaa vauhtia.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 14

Latest Images

Trending Articles